
Referenssi
Technopoliksen Risto Kivisilta: Suorahakutarjoukseen kannattaa tarttua

Risto Kivisillan taival suorahaun kandidaattina lähti siitä, kun Technopoliksen suorahakutoimeksiantoa hoitanut Antti Romppainen päätti soittaa hänelle. Kivisilta oli aiemmin osallistunut toiseen Marblesin suorahakuun ja jäänyt Romppaisen mieleen.
- Aiemmalla tapaamisella oli suuri merkitys, sillä myöhemmin kävi ilmi, että pelkän LinkedIN-profiilin perusteella Antti ei välttämättä olisi kutsunut minua haastatteluun, vaan koska tiesi minut hyväksi kandidaatiksi, Kivisilta muistelee.
Tuttuuden takia Romppainen saattoi suoraan keskittyä siihen, miksi avoinna ollut paikka erityisesti Kivisiltaa kiinnostaisi.
Kivisilta oli isojen kysymysten äärellä. Toimitila- ja kokoustilaliiketoiminta ei ollut hänelle entuudestaan tuttu, ja edellinen työnantaja oli Technopolista suurempi. Riittäisikö motivaatio ja kiinnostaisiko alanvaihdos?
Oletko kiinnostunut pääsemään mukaan suorahakuihin?
Päätöstä helpotti, kun ovi uuteen oli jo raollaan
Kivisilta oli jo osittain lähtökuopissa. Hän oli päättänyt, että sopivalla hetkellä olisi valmis vaihtamaan työpaikkaa, mutta ei ollut itse jättänyt yhtäkään hakemusta.
- Olin vinkannut itsestäni Marblesille, mutta en mihinkään muualle, sillä kokemukset edellisestä projektista olivat niin hyviä. Lisäksi olin huomannut, että Marbles on sosiaalisessa mediassa aktiivinen ja heillä on paljon suorahakuja auki.
Kivisilta kiittelee sitä, miten sujuvasti suorahaku eteni.
- Ensimmäisestä yhteydenotosta työsopimukseen kului vain neljä viikkoa.
Konsultti rohkaisi ottamaan ratkaisevan askeleen
Risto Kivisilta kokee, että suorahaku on tietyssä mielessä työnhakijan näkökulmasta miellyttävämpi vaihtoehto kuin perinteinen työnhaku.
- Suorahaussa kandidaatti saa konsulteilta kenties avoimemmin ja rehellisemmin tietoa itse tehtävästä ja yrityksestä eri näkökulmista kuin tavallisessa työnhaussa.
Kivisilta ei ole unohtanut neljän vuoden jälkeenkään sitä hetkeä, kun hän jossain vaiheessa epäröi, kannattaisiko todella vaihtaa. Toisena konsulttina toiminut Katja Wasenius sanoi ratkaisevat sanat.
- Aina kannattaa kokeilla, Katja sanoi, ja siitä sai sopivasti rohkaisua jatkaa eteenpäin. Marblesin suorahaku oli ihmisläheinen ja rento. Aiempaa kokemusta on siitäkin, että pitää jäpittää puku päällä ja täyttää 15 lomaketta ennen sitä, mikä ei kyllä ollut vaivan arvoista.
Kolme vinkkiä suorahaun kandidaatille (Risto Kivisilta)
1) Tartu tilaisuuteen.
Suorahakukonsultin yhteydenoton ajankohtaan ei pysty vaikuttamaan. Siksi kannattaa sanoa rohkeasti kyllä, jos kyseinen tehtävä lainkaan kiinnostaa. Tilaisuus kannattaa siis käyttää hyväkseen ja tulla esittelemään itseään ja osaamistaan konsultille.
2) Tapaaminen voi avata uusia ovia.
Kun on kerran käynyt konsultin juttusilla, naama ja nimi ovat jääneet mieleen. Silloin on todennäköisempää saada yhteydenotto myös tulevaisuudessa, jos sopivia toimeksiantoja tulee vastaan.
3) Luottamuksesta pidetään kiinni.
Suorahaut perustuvat molemminpuoliseen luottamukseen ja ovat hienovaraisia prosesseja. Ei siis tarvitse pelätä, että tieto osallistumisesta päätyisi nykyisen esimiehesi tai muiden “väärien henkilöiden” tietoon. Tieto haastatteluistasi ei myöskään leviä rekrytoivan tiimin ulkopuolelle rekrytoivassa yrityksessä.
