Kisa verkkokauppaosaajista käy kuumana - keitä etsitään juuri nyt?

Verkkokaupalla pyyhkii tällä hetkellä hyvin, vaikka kuluttajat ovat uskaltautuneet koronatilanteen parannuttua taas asioimaan tavarataloihin ja kauppakeskuksiin. Kaupan liiton kyselyn mukaan digiostaminen kiihtyi vuonna 2020 peräti viidenneksellä. Nettitilaus on entistä useamman valinta, koska korona-aikana he ovat rohkaistuneet tilaamaan verkosta entistä enemmän ja kokeilut ovat muuttuneet uusiksi tottumuksiksi.

Viimeistään korona-ajan alettua monen pienenkin yrittäjän täytyi käynnistää oma verkkokauppansa pystyyn. Monet isot verkkotoimijat tietävät, että buumi ei ole menossa ohi. Siksi ne etsivät kilpaa itselleen uusia osaajia muun muassa myyntiin, markkinointiin, datan analysointiin, teknisten järjestelmien ylläpitoon ja koodaukseen.

Myös meillä Marblesissa tehdään runsaasti verkkokaupparekrytointeja - haluaisitko löytää uuden tähden teille?

Verkkoshoppailun ajureita on koronan lisäksi monta: muuttuneet kulutustottomukset, kansainvälinen kilpailu, loistavat valikoimat houkuttelevilla hinnoilla, parantuneet maksuvaihtoehdot, nopeutuneet kuljetukset ja niin edelleen.

Mitä kaikkea osaamista menestyksekkään verkkokaupan pyörittäminen sitten vaatii? Omien asiakastapaamistemme perusteella olemme kartoittaneet melkoisen määrän keskeisiä rooleja, joihin halutaan löytää ykkösketjun tekijöitä.

Isoja bisnesvisioita luistavalla kauppapaikalla

Kaikki lähtee siitä, että myyntijohtajat sekä markkinointijohtajat ovat piirtäneet ison kuvan yrityksen analytiikkagurujen ja datan ylipäälliköiden kanssa. Taustatyö on tehtävä hyvin, sillä sähköisten ostospaikkojen välinen kilpailu on todella ankara.

Sen jälkeen johto pohtii myyntipäälliköiden ja verkkokauppapäälliköiden kanssa kohderyhmiä, tuotekohtaisia kampanjoita, kulutustrendejä ja tekevät kilpailija-analyysejä liiketoimintaympäristöä ymmärtävien BI Analystien kanssa. 

Data ja tyylikäs ulkoasu parantavat asiakaskokemusta

Eikä pidä unohtaa paljon puhuttua dataa. Se jää kovin arvottomaksi, elleivät data-analyytikoiden, Data Scientistin tai Data Engineerien kaltaisia ammattilaisia olisi ykkösiä ja nollia louhimassa. Kisa dataosaajista on ollut erityisen kova jo pitkään - eikä vain verkkokaupoissa.

Arkkitehdit eivät suunnittele vain rakennuksia vaan tähystelevät myös verkkokauppojen mahdollisia teknisiä tai toiminnallisia puutteita.  Jos koodinpätkät ovat vinossa tai tietokannat tai tekninen alusta kenkkuilevat, asialle laitetaan esimerkiksi Full Stack Developer, Frontend Developer tai Backend Developer, usein myös Mobile Developer.

Huonosti toimiva verkkokauppa menee nopeasti vaihtoon. Siksi tarvitaan käyttäjäkokemusten eksperttejä tai käyttöliittymäsuunnittelijoita esimiehensä johdolla johdolla.

Jos analyysi osoittaa, että ostajat eivät toivottua tahtia vie ostoksiaan loppuun saakka tai sivujen teknisessä toimivuudessa on hiekkaa, asialle kannattaa laittaa konversio-optimoija. Jos saat esimerkiksi sähköpostiisi viestin tallennetusta ostoskorista ja vinkin viedä kaupat loppuun saakka, CRO Specialist on hoitanut hommansa hyvin.

Some sitouttaa ja markkinoi

Valikoimaa täytyy lakkaamatta markkinoida. Tähän tarvitaan esimerkiksi taitavaa digistrategia ja Social Media Manageria, joka visioi, millaisia tuloksia haetaan esimerkiksi Facebookista, Youtubesta ja Instagramista.

Jos verkkokaupan ostajakandidaatti huomaamattaan klikkailee itseään sisään ostopolulle vaikkapa Facebookista, PPC Manager ansaitsee virtuaalisen halauksen. 

SEM Specialist vahtaa, että sähköisen ostosparatiisin Google Ads -kamppikset pyörivät mallikkaasti. Entä jos sivuston brändi on epäselvä tai se on visuaalisesti kulahtanut? Silloin sparrausta kannattaa pyytää Brand Managerilta tai AD:lta.

Koukuttavaa sisältöä oikeaan aikaan ja paikkaan

Lisäksi tarvitaan esimerkiksi Content Designeria ja Web Editoria loihtimaan huippuluokan blogeja, tuotekuvauksia ja ohjeistuksia verkkosivuille, yhdessä hakukoneoptimoinnin asiantuntijan eli SEO Specialistin kanssa. Heitä tarvitaan myös koukuttavaan markkinointiviestintään. Jos ideat loppuvat kesken, voi aina kilauttaa kasvuhakkerille.

SEO:n ja säännöllisen, laadukkaan sisällöntuotannon avulla tietty pienikin toimija voi erottua edukseen kansainvälisten jättien rinnalla. Pieni yritys ei useinkaan voi erottua valikoiman laajuudella, vaan luomalla persoonallista tarinaa ja tarjoamalla A-luokan asiakaspalvelua.

Tilausprosessista on jäätävä luonteva jälkivaikutelma, ja asiakas tarvitsee sähköpostiinsa tarvittavat tilaustiedot, dokumentit ja seurannan toimituksen etenemisestä. Tätä varten on markkinoinnin automaation asiantuntijoiden ammattikunta.

Verkko ei nuku koskaan. Klikkidataa rakastavat web-analyytikot pumppaavat johdolle käyriä ja tunnuslukuja siitä, missä mennään.

Uusia titteleitä tulee koko ajan

Verkkokauppaosaajien heimo on siis erittäin suuri. Ja tässä on vasta se osaaminen, jota kaivataan keväällä 2021. Maailma ja verkkobisnes muuttuvat niin vinhaa vauhtia, että viiden vuoden kuluttua lista lienee merkittävästi pitempi - ja osa näistä ammateista on jo vanhentunut.

On odotettavissa, että etenkin tekoäly ja koneoppiminen tulevat keskeisiksi osiksi verkkokauppoja. Algoritmien ja aiemman ostoskäyttäytymisen perusteella suuret kaupat ovat jo pitkään pystyneet suosittelemaan asiakkaille tuotteita, jotka heitä saattaisivat kiinnostaa. 

Ota yhteyttä, jos haluat jutella lisää uusien kykyjen löytämisestä teidän tiimiinne!

Lue vielä nämä!