Suorahaussa ei tarvitse onnistua kerralla - hyvä kandi muistetaan

Suorahaun kautta palkataan tyypillisesti yksi henkilö, joskus kokonainen tiimi.  Moni joutuu siis harmillisesti pettymään.

Pakkien saaminen ei tarkoita, että peli olisi lopullisesti menetetty. Toimeksiantoja tulee koko ajan lisää.

Jokaisen projektin päätteeksi suorahakukandidaatti saa meiltä palautetta siitä, miten rekrytointi hänen osaltaan meni ja samalla kysymme, olisiko hän kiinnostunut osallistumaan uusiin tilaisuuksiin tulevaisuudessa. Useimmat  haluavat kuulla meistä toisenkin kerran.

Totta kai joukossa on myös helpottuneita. He ovat kenties prosessin aikana huomanneet, että kyseinen tehtävä ei ole heitä varten tai työpaikan vaihtaminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista.

Joka tapauksessa rekrytoinnin päätteeksi voi aina antaa palautetta siitä, miten projekti omasta mielestä sujui ja miten suorahakua voisi vastaisuudessa parantaa. Positiivinen kandidaattikokemus on tärkeää sekä Marblesille että toimeksiantajillemme.

Tuttu nimi kontaktoidaan todennäköisemmin uudestaan

Aiempi osallistuminen parantaa mahdollisuuksia saada mukavia yhteydenottoja myös jatkossa.

Nimi ja kasvot ovat jääneet Marblesin tutkijoiden ja konsulttien mieleen. Plussaa on myös se, että kandidaatti itse tuntee suorahakuprosessin ja lisäksi työhaastattelukokemus ja oman osaamisen sanoittamistaidot ovat kohentuneet.

Technopoliksen CIO Risto Kivisilta tietää, että uusi urapolku voi aueta suorahaun toisella yrittämällä. Risto kertoo haastattelussamme, että ei luultavasti olisi tullut valituksi nykyiseen tehtäväänsä johtaneeseen headhuntingiin ilman aiempaa tapaamista Marblesin konsultin kanssa. 

"Olen paras" - kyllä, mutta millä perusteella?

Rekrytoija haluaa kuulla, mitä työkokemuksesi todella tarkoittaa auki olevan tehtävän menestyksellisen hoitamisen kannalta.

Hallussa olevien ohjelmointikielten luettelu kertoo teknisestä osaamisesta mutta ei motivaatiosta, tiimityö- ja ihmistyötaidoista ja tulevaisuudenhaaveista. Juuri niistä rekrytoijat ovat kuitenkin kiinnostuneita. 

Asiantuntijasuorahaut ovat usein todella tasaväkisiä, ja ratkaiseva ero kandidaattien välille piirtyy loppumetreillä pienistä tekijöistä, kuten motivaatiosta tai sopivuudesta tiimiin.

Kandidaatin on siis pystyttävä vakuutettava rekrytoijat siitä, miksi juuri hän olisi paras valinta.

Tosipaikan tullen katso myös tulevaisuuteen ja pohdi, mitä annettavaa sinulla olisi 5-10 vuoden päähän. Se osoittaa, että sinulla on visioita, olet kiinnostunut alasta ja yrityksestä ja ennen kaikkea olet sitoutujatyyppiä.

Vinkkaa itsesi mukaan

Säädä osaamisprofiilisi kuntoon

Rekrytoijan yhteydenotto todistaa selvästi, että omassa osaamisessa on jotain sellaista, jota tarvitaan työmarkkinoilla juuri nyt. Jos työpaikan vaihtaminen on alkanut tosissaan kiinnostaa, käy läpi ainakin nämä:


1. Säädä LinkedIN-profiilisi kuntoon. Vinkkejä osaamisprofiilinsa pikaremonttiin on olemassa paljon, ja alkuun pääsee käytännönläheisen oppaamme avulla. käytännönlämeheisen LinkedIN-opp3. 

2. Opettele sanoittamaan oma osaamisesi mahdollisimman hyvin. Sillä tarkoitetaan kurkottamista lyhenteiden, teknisten standardien ja muun ammattijargonin taakse. Mitä lisäarvoa työkokemuksesi taitosi ja persoonasi tuo siihen yritykseen ja siihen työtehtävään, johon sinua haastatellaan?

3. Tuo rohkeasti esiin konkreettisten esimerkkien avulla motivaatiotasi. Miksi olet kiinnostunut juuri kyseisestä tehtävästä? Miksi olisit valmis vaihtamaan työpaikkaa?

Puolilähikuva ammattilaisesta silmälasit kädessä

Lue vielä nämä!