Tiedote: Verkkokaupan osaajien kysyntä kiihtynyt korona-aikana
Koronapandemian takia verkkokauppa otti Suomessa valtavan loikan, ja se on myös kiihdyttänyt kamppailua parhaista verkkokaupan osaajista.
Vaikka poikkeusolot alkavatkin jo väistyä, digitaalinen kauppa jatkaa kasvuaan. Sen takia alan osaajiakin rekrytoidaan enemmän kuin koskaan, toimitusjohtaja Antti Romppainen suorahakuyhtiö Marblesista kertoo.
- Verkkokauppaan liittyvien rekrytointien määrä on ollut ihan selvässä kasvussa, Romppainen kertoo. - Haemme jatkuvasti verkkokaupan ammattilaisia eli eCommerce-osaajia aina johtotasolta järjestelmäkehittäjiin. Osaamisen ja taustan vaatimukset vaihtelevat näin paljonkin; järjestelmä- ja logistiikka-asiantuntijoista palvelumuotoilun ammattilaisiin, data-analyytikoista digitaalisen markkinoinnin osaajiin.
Koronavuonna 2020 suomalaisten verkko-ostaminen lisääntyi Kaupan liiton digiostamisen trendejä selvittäneen selvityksen mukaan noin viidenneksellä vähittäiskaupassa. Samanlaisia havaintoja on tehnyt myös esimerkiksi Posti. Kaupan alan lisäksi verkkokaupan noususuhdanne pitää kiireisinä esimerkiksi kuljetus- ja logistiikkayhtiöt.
Kansainvälisesti trendi on sama. Talouslehti Forbesin teettämän tutkimus kertoo, että 74 prosenttia vähittäiskauppa- ja brändiammattilaisista uskoo verkkokaupan noususuuntauksen jäävän pysyväksi korona-ajan jälkeenkin.
Kulutustottumukset muuttuvat, verkkokaupat kehittyvät
Verkkokauppabuumia jouduttavat pandemian lisäksi useat eri trendit, kuten positiiviset tuulahdukset taloudessa, muuttuneet kulutustottumukset, entistä toimivammat ja personoidummat digitaaliset ostopaikat sekä nopeutuneet toimitusajat.
Ennen kaikkea aktiivisten digiostajien määrä on selvästi kasvussa Suomessa. Kaupan liiton mukaan 73,2 prosenttia aktiivisista 18-74-vuotiaista netin käyttäjistä oli viime vuonna tehnyt digiostoksia kolmen edellisen kuukauden aikana, kun vielä vuonna 2017 määrä oli 62 prosenttia.
- Kilpailu on tällä hetkellä verkkokaupassa erittäin kovaa. Samalla tavoin kilpailu parhaista osaajista on kuumaa ja tämä näkyy myös palkkatasoissa, kertoo Romppainen.
- Kaikki haluavat osansa verkkokaupan kasvusta. Ja se, kuka kykenee aikaansaamaan sujuvimman ja oivaltavimman tavan palvella asiakastaan ottanee tästä suurimman osan. Verkkokauppaan liittyvä suunnittelun ja toteuttamisen kokemus nousee nyt arvoon arvaamattomaan osaajamarkkinoilla.
Lisätietoja:
Antti Romppainen
Toimitusjohtaja
Marbles Oy
Puh: 040 557 6993
email: antti.romppainen@marbles.fi